keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Jonkinmoinen pakina - Pelien turhuudet ja huonot asiat - Ininä - Vinkuminen

Pelimaailassa ja peleissä on yleensä useita asioita joista pidän. Enhän muuten niitä tietenkään pelaisi aktiivisesti. Tälläkertaa keskityn kuitenkin peleissä asioihin joista en pidä. Tämä on minun paskalistani, mitä en haluaisi nähdä missään pelissä tapahtuvan.

Typerimmät ääninäyttelyt ikinä.

Miksi pitää pistää peliin ääniraidat tekstin sijaan jossei sitä viitsitä tehdä kunnolla. Kaksi ihmistä vääntää väkisin viidenkymmenen ihmisen edestä ääniä jotka kuulostavat toinen toisiaan surkeimmilta. Pahinta on jos pelissä joutuu olemaan vuorovaikutuksessa näiden hahmojen kanssa kokoajan ja saat osan näistä ”erinomaisista” hahmoista myös mukaasi säheltämään tappelussa. Myös se ettei 1000 erilaista ääninäyttelijää voi pelastaa oikeasti paskaa dialogia ja huonoa ääninäyttelyä.

Tekoäly.

Oivoi sen tähden. Voi voi kun taas se perkeleen apulainen juoksi suoraan päätä miinaan. Minne se nyt menee? EI SINNE SIELLÄ ON.....tai no ei mitään lataan pelin kuitenkin kohta TAAS kerran. Tai tapaukset joissa kaverisi jää paikalleen tai ei pääsekkään jostain kiipeämään mistä sinä pääset. Saatika asiana erikseen saatto ja suojelutehtävät. Voi elämä.

Bloom ja sen monet eri kasvot.

Kas uusi ominaisuus, mikähän tämä bloom on. AAAAAA M IKSI KAIKKI ON RUSKEAA JA HARMAATA JA SUMUISTA KESKELLÄ HUONETTA. Onhan se hieno lisä oikeassa määrässä lisättynä mutta huhheijaa, rajansa kaikella.

Välivideot ja demopätkät.

Kas kas tämä näyttää pitkältä videolta. PAHUS! Puhelin soi ja video on kesken ja voi paskanvittu, täytyykö minun nyt sitten tappaa tuo pomo uudestaan vai saako tässä pausen, mikähän nappi se olisi hmm....... tuo näköjään skippasi koko videon, no ei voi mitään ei siinä kai NIIN tärkeää tietoa ollutkaan. Toinen tapaus on videot joissa saa pausen kyllä muttei niitä voi skipata jos kuolet keskellä pomotaistelua. Katsot uudestaan ja uudestaan sitä samaa videota josset hiffaa tai olet epäonnistuja kuten minä videopeleissä ja kuolet kokoajan.

Välivideot joissa on jotain aktiviteettia pelaajan näkökannasta katsottuna.

Esimerkkinä Resident Evil 4 pelin välivideot. Miksi haluaisin olla jännittynyt koko videon ajan että milloin pitää painaa mitäkin nappia että videolla hahmo väistää esim veistä tai osaa torjua potkun tai lyönnin? NO EI MINKÄÄN VITUN TAKIA PITÄISI OLLA JÄNNITTYNYT VAAN KESKITTYÄ SEN VIDEON KATSOMISEEN.

Savepaikat, niiden oleminen tai olemattomuus.

Kas olen pelannut 1,5h peliä tallentamatta koska ei ole tullut savepaikkaa vastaan. Mitähän täällä huoneessa on, toivottavasti savepaikka? EII VITTU MIKÄ MÖRKÖ KUOLIN JA EIKUN UUDESTAAN TAAS KERRAN. Toinen esimerkki on pelit jotka tallentavat itsekseen pisin peliä kokoajan, jolloin mitään haastetta ei pääse edes vahingossakaan syntymään.

Yksinkertaisesti järkyttävän vaikeat tehtävät ja haasteet peleissä.

Toki haasteet ovat mukavia, samoin myös että peliä itseään pelaamalla kokee sen haastavaksi ja mielekkääksi. Täytyykö silti laittaa vaikeustasot joihinkin tehtäviin niin että pitää muistaa vihollisten paikat ulkoa ja kohdat joihin pitää vaikka ampua että ne saa pois päiviltä. Jauhat uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kunnes tuntuu kuin olisit kärsinyt läpi helvetin. Hetkisen päästä se vitun peli lyö heti samanmoisen uuden nenäsi eteen. Ei palkitse, me ollaan pojat hävitty tää peli.

Itseään toistavat pelit ja pelit joissa ei yksinkertaisesti ole mitään.

Hakkaat samanlaisia kenttiä jotka ovat täynnä samanlaisia vihuja pisin ja poikin kunnes saat loppudemon aikaiseksi. Elämäsi lyheni noin vuodella ja palkkioksi sait... et mitään. Rahaakin hukkui tähän peliin yli 60 euroa ja voi persereikä. Voisinpa siivota pesuhuoneen ja järjestellä autotallin työkalut paikoilleen.

Maailman huonoimmat pelien loput ja loppudemot.

Kyllä kyllä KYLLÄ! Vihdoinkin saan tietää ketä tämän kaiken takana oli oikeasti! Ja nyt se tulee ja se...tulee ja se menikin jo.... OLIKO SE TÄSSÄ?! 45H ja se oli tässä?! AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA VITTU SAATANA MÄ KUOLEN! Ei kaipaa perusteluja.

Järkyttävä ensihype ja kauhea lietsominen.

Nyt tulee niin hienoa uutta tiimityöskentelyä. Tulee niin maan perkeleellisen mahtavaa fps peliä ettei ole rajaakaan. Tämä on yksinkertaisesti maaaaaaaaaaaailman paras peli KOSKAAN. Juokset kotiin peliliikkeestä peli kädessäsi ja lykkäät sen sisään niin suuressa innostuksessa että kastelet housusi viidesti jo pelin tiimien logojen vilkkuessa ruudulla. Pelaat peliä 10 tuntia aivot offline tilassa ja tajuat että, ei saatana mitä paskaa. Tässäkö tämä oli? Toistaa itseään ja pätkii ja kaatuilee kuin jalaton kana. Peli katoaa pelikonsolista tai dvd asemasta eikä löydä takaisin sinne koskaan enää. Kaikenlisäksi koskaan et opi tätä välttämään, joka helvetin kerta lankeat samaan kuoppaan ja se sama paska toistuu ja toistuu kunnes oikeasti hyvä peli joka on hypensä arvoinen tulee vastaan ja pelastaa päiväsi, viikkosi, kuukautesi. Eihän Fallout 3 VOI olla huono peli? Eihän? Se on kuitenkin Fallout!

Pelien jatkuva bugaaminen ja toimimattomuus, patsien lupailu ja toivon herättely.

Pelit jotka ilmestyessään ovat aikamoisia raakileita. Ruudunpäivitys pätkii, peli kaatuilee, laahaa perässä, tekee syntiä, ajaa kolareita ja vinkuu kuin kuiva ankka suossa. Foorumit täyttyvät kiukkuisista pelaajista, eikä suotta. Tekijät lupaavat hoitaa patsin peliin, jota odotetaan viikko, kaksi. Lisää vinkumista foorumeilla ja pelintekijät sanovat että patsi tulee ihan näinä päivinä. Sen sijaan että tuo lupaus pitäisi, patsia ei näy koskaan. Ja pelin pelaaminen on kuin rakastelisi haisunäätää perseeseen. Se haisee ja se on todella epämiellyttävää (ja ei en tiedä onko se, epäilen vahvasti kyllä että on). Ottakaa vaikka lisäaikaa ja siirtäkää julkaisua jos se on mahdollista, viimeistelkää se peli ja tuokaa se markkinoille. Tiedän että se on kallista ja maksaa mutta uskokaa pois, pelaajat osaavat arvostaa tätä.

Jokavuotiset 2xxx versiot peleistä.

Hei EA! Kuis panee? No mutta vakavasti, pitääko joka vuosi parantaa grafiikkaa hiukan ja tuoda joku uusi ominaisuus markkinoille ja myydä sitä uutena pelinä. Tai tehdä rosteripäivitys NHL peliin ja lisätä siihen mahdollisuuden säätää lavan käyryyttä ja tehdä musta silmä pelaajalle ja markkinoida sitä uutena pelinä. SE ON VAIN PÄIVITYS VIIMEVUODEN PELIIN JOKA MAKSAA PELIN VERRAN. Ottakaa aikaa vaikka kaksi vuotta ja tehkää ja ideoikaa sitä peliä ja sitten tuokaa se ulos hienona UUTENA pelinä. Saatana. Fight Night Round 4 odotellessa, ja toivon ollessa keskitasoa korkeammalla.

Huonot kontrollit ja kaikki kusee taas.

Pelatkaa Gamecubelle tullutta Star Wars Bounty Hunter peliä, tiedätte mitä tarkoitan. Tattia millin liikuttamalla pelihahmo kääntyy viisi kertaa ympäri. Kamerakulmat ovat HIRVEITÄ, hypyt ja kaikki kusevat aika kohtalaisen instant. Jne jne, edes jaksa alkaa luettelemaan tätä kaikkea. Lisätään päälle paska kenttäsuunnittelu ja kusinen kakku on valmis.


Tässä siis muutamia asioita jotka ärsyttävät tai ovat ärsyttäneet minua pelivuosieni ajan. Ehkä sinua ärsyttävät muut asiat, tai ehkä koet että olet kanssani samaa mieltä. Toki listaa voisi jatkaa vielä pidempäänkin mutta tuossa isoin osa niistä suurimmista ja kriittisimmistä asioista jotka minua eivät miellytä.

Reiveni out.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Jonkinmoinen pakina - Next-gen - Mölinää ja apinointia

On ensimmäisen pakinani aika. Tai miksi kukakin tätä tahtoo nimittää. Aiheena yllättäen ei ole peliväkivalta (sori pojat), vaan käsite next-gen. Tämä käsite on tullut esiin lueskellessani enemmän ja enemmän internetin laajaa sisältöä videopelien maailmasta. Suurinpiirtein tuo termi ilmeisesti tarkoittaa sitä että nyt on ns. next-gen konsolien aika, eli pelimaailmassa pitäisi olla suurta ja ihmeellistä tapahtumaa. On tehokkaita ja huipputeknologiaa sisältäviä konsoleita, HD resoluutiota ja peleihin pitäisi olla myöskin järkyttävät määrät sisältöä ja pelaajalle tärkeää vapautta. Minua henkilökohtaisesti kummastuttaa tuo asenne mihin olen kovinkin monessa paikassa törmännyt lukiessani pelikuvien kommentteja tai peliarvosteluja. Tämä asenne voidaan tiivistää lauseeseen, ”Onpa rumaa grafiikkaa, ei näytä yhtään next-gen peliltä!”.

Miltä next-gen pelin pitäisi näyttää? Mitä sen pitäisi pitää sisällään? Minne ovat kadonneet kommentit siitä miten hauskaa tai liikuttavaa tai mitä vain on kyseisen pelin pelaaminen? Minne on kadonneet sen pelaamisen pääkonseptit, vai ovatko minun peliarvoni olleet aina väärässä? Älkääkä käsittäkö minua väärin, grafiikka on pelille tottakai tärkeää. On hienoa katsoa visuaalista peliä, mutta se on täysin eri asia onko sitä mukava pelata enää jos pelissä ei ole sisältöä nimeksikään. Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon etten todellakaan väitä että nykypelit tai menneet pelit olisivat olleet sisällöttömiä. Joissakin peleissä on vain hienot kuoret ja sisältö on ollut mädäntynyt, koska kuoriin panostettiin liikaa. Tässä koittaessani muistella olenko koskaan törmännyt peliin, jossa grafiikka olisi ollut pelin pelaamisen esteenä. Mieleeni ei juuri nyt tule yhtään sellaista peliä. Tämä on tietenkin jokaisen yksilön oma mielipide ja makuasia.

Termi next-gen sisältää myös käsitteet, joukkue/ryhmäpelaaminen ja verkkopelaaminen. Itse henkilökohtaisesti pidän yhteistyötä vaativista peleistä. Niiden kanssa voi vietää laadukasta aikaa ystäviensä seurassa tai vaikkapa perheen kesken jos perheestä löytyy pelaajia. En koskaan ole syttynyt kovin siihen ideaan että ottelisin ystäviäni vastaan pelissä, saatika missään muussakaan asiassa. Joillekin tämä tietysti sopii ja se on hyvä niin, onneksi minun ei tarvitse olla siinä mukana mitenkään. Internetissä pelaamisesta sen verran etten ole oikein koskaan siihenkään saanut vaadittavaa kipinää. Kyllä olen pelannut World of Warcraftia melkein vuoden, kunnes aivoni sanoivat ei sille ja se kuoli se peli minulle. Nettipelaaminen sopii joillekin, joillekin ei. Allekirjoittanut on itse sen verta vanhanaikaista pelaajatyyppiä että haluaa nauttia peleistään pimeässä huoneessa yksin limsatuopin kera.

Ja ehei, en minä vihaa next-geniä saatika sen pelejä. Rakastan Playstation 3 konsolia, samoin sen kilpailijoita Wiitä ja Xbox 360. Ne ovat hienoja laitteita ja niille kaikille on hienoja pelejä tullut ja tulee kokoajan lisää. Enkä myöskään halveksu näitä ”vanhemman” sukupolven konsoleita yhtään. Sillä omistan ja pelailen niillä vieläkin kohtalaisen aktiivisesti. Ja ostan tarpeeksi hyvän tilaisuuden tullen myös todellisia retrokonsoleita itselleni.

Hiljalleen on alkanut tuntua se tyypillinen ihmisyyden kiro, kun mikään ei tunnu miltään. Aina kaiken pitäisi olla parempaa kun toisen ja jokaisessa pelissä pitäisi olla vähintään eeppisyyttä ja uusia asioita. Olen hieman sitä mieltä että iso osa nykyajan peleistä ovat oikeasti katsottuna järkyttävän hienoja saavutuksia. Budjetit alkavat olemaan elokuvien luokkaa samoin tuotot ja markkinointi ja kaikki muu oheistuotteista alushousuihin. Esimerkkinä hiljattain julkaistu GTA4. Pelin yksityiskohdat ja grafiikka ja äänimaailma on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa, lisätään tähän vielä kiinnostavat pelihahmot, hyvä ääninäyttely ja mukavan oloinen juoni ja täydellisyyttä hipova paketti on valmis. Tottakai jotkut tahot löytävät tästä tietysti purnattavaa ja valitettavaa niin väkivallasta kuin pelin huonosta ties mistä.

Pääpointtini on kuitenkin se että ns. Next-gen on tervetullut lisä pelien ja pelaamisen maailmaan ja ties mitä hienoa tulevaisuus tuo tullessaan. Muistakaa kuitenkin pitää se järki päässänne ja ne turhat kitinät mahassanne, kaikki eivät voi miellyttää kaikkia ja me kaikki olemme erilaisia. Tähän kliseeseen on hyvä lopettaa ja toivottaa kaikille (kolmelle?) lukijoille antoisia pelihetkiä next- ja retromaailmassa.

Reiveni out.