sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Baldur's Gate - Mietteitä ja jonkinmoinen arvostelu.



Omistettu Gary Gygaxille. 27 Heinäkuuta 1938 – 4 Maaliskuuta 2008

Aloitan tälläkertaa pienellä muistokirjoituksella Herra Gary Gygaxia kunnioittaen, johon myös tämänkertainen pelini liittyy. Tämä kyseinen Herrahan loi Dungeons & Dragons roolipelin toisen mainion herran Dave Arnesonin kanssa. Gary oli myös mukana TSR:n eli Tactical Studies Rules firman luomisessa Don Kayen kanssa. Yleisesti Garya pidetään siis roolipelien pioneerina ja isähahmona. Enempää historiaa tuulettamatta totean vain sen että olen tälle miehelle syvästi kiitollinen monista sadoista ja tuhansista tunneista joita olen viettänyt roolipelien kanssa tietokonemaailmassa. Valitettavasti näistä ns ”lautapeliversioista” minulla ei ole kokemusta mutta enköhän senkin alan valloita jossainvaiheessa elämääni. Tässä siis vuoden 1998 cd hirmu viidellä cd-levyllään ja ikuinen klassikko Baldur's Gate. Olkaa hyvä.

Ja elämäsi tarina alkaa...

Peli sijoittuu tietenkin Forgotten Realmsin maailmaan ja Miekkarannikon seuduille jossa isohko kaupunki nimeltään Baldur's gate sijaitsee. Pelin alussa luot tietty hahmosi oldschool tyyliin kliksuttelemalla strenghtit ja dexterityt jne haluamallasi tavalla ja valitset itsellesi ammatin ja kuvan ja äänen joka miellyttää sinua eniten. Nimi name kenttään ja done nappia painamalla ollaankin jo siinä kaikkein pyhimmässä eli pelissä ja itse seikkailu voi alkaa, voi pojat mitä kaikkea se tuokaan mukanaan. Iso ja samalla niin pieni Candlekeepin kirjasto on sinun kotisi, ja Gorion niminen mies on isäsi. Jokin kuitenkin painaa lämpimän miehen mieltä ja hän on antanut sinulle rahaa ostaa tarvikkeita Candlekeepin Innistä ja tulla luokseen varustautuneena, olette ilmeisesti lähdössä jonnekin ja päämäärää et tiedä. Epävarmoin askelin kävelet pisin kotiasi ja puhelet sen asukkaille jotka olet tuntenut lapsesta lähtien. Kaikki tuntuvat vaistoavan sen saman, jokin asia on muuttumassa ja se muutos tapahtuu pian.

Pisin Candlekeeppiä on vihreäkaapuisia miehiä, jotka ovat tämän pelin tutorial hahmoja ja opettavat nerokkaan ja toimivan pelimekaniikan puolisalaa ja helposti. Sen jälkeen tarpeeksi pisin paikkoja pyöriessäsi päädyt isäsi puheille ja hän patistaa sinua seuraamaan perässään ja lähdette Candlekeepistä yön pimetessä. Asioilla jotka eivät saa mennä vikaa on tapana juurikin mennä vikaan ja väijytys odottaa edessänne yön pimeydessä. Tumma haarniskoitu hahmo kehottaa Gorionia luovuttamaan äpärän itselleen ja kieltäytymisellä on seuraamuksensa. Gorion vastaa kieltävästi ja käskee sinua juoksemaan karkuun, tottelet paniikissa ja kuulet kuinka isäsi revitään kappaleiksi pakenemisesi hetkellä. Karu ja kylmä aamu kohtaa sinut lohduttomana ja olet yksin isossa maailmassa tietämättä miksi sinua jahdataan.

Ja miltäs se sitten näyttää se iso maailma?

Vastaus kysymykseeni on JÄRKYTTÄVÄN hienolta, olin aivan tainnoksissa nähdessäni maisemia joissa vierailin. Kauniit värikkäät elävän näköiset taustat ja hienonnäköiset pienehköt hahmot tekivät maailmasta elävän oloisen. Lensipä taivaalla vielä lintuja ja näkyi metsässä jäniksiä ja oravia ja muuta elämää, tietty hirviöistä tinkimättä. Yön ja päivän vaihtelut ja sadekin oli saatu mukaan ja ne toivat omaa tunnelmaansa mukanaan. Isometrisestä kuvakulmasta kuvatut hahmot vaihtoivat ulkonäköä kun niiden varusteita vaihtoi joka oli myös hieno lisä peliin. Kaupungit ja kylät olivat elävän näköisiä paikkoja erilaisine hahmoineen jotka vaeltelivat pisin ja poikin ja keskustelipa jotkut hahmot myös keskenäänkin. Taloihin pääsi melkein kaikkiin sisälle, ja niihin jotka olivat lukittuja pääsi myös yllättäen varkaan avulla sisälle. Sisällä oli huonekaluja ja elämää ja saipa joitain laatikoitakin tutkia ja rosvota jos sille päälle sattui.

Minä kuulen ääniä? Isä oletko se sinä?

Pelin äänimaailma oli mielenkiintoinen ja laaja. Parasta mitä olin samanlaisissa peleissä koskaan kuullut tai kokenut. Kaupungeissa vieraillessa kuului taustalla naurua ja kikattelua ja kohinaa ja muita ääniä joita voit kuvitella kuulevasi keskaikaisessa kaupungissa. Luonnossa ja luolastoissa liikkuessa oli tietenkin eläinten äänet ja sateen ja ukkosen ropina ja pauke. Vihollisen ottaessa kriittisen osuman mukava lätsäys ja raajojen ropina sai mielihyvää mielessäni aikaiseksi. Iso osa hahmoista puhui yllätyksekseni ja tekstit siihen päälle vielä, oli hienoa lukea tekstiä ja samalla kuunnella sitä puhetta. Hahmot tuntuivat täten elävämmiltä mitä muissa peleissä olin tottunut. Askeltenkin ääni kuului ja kaikui tietenkin kun liikuttiin luolastossa, myös hahmojen ääni kaikui luolastoissa ja suljetuissa tiloissa. Kaverihahmot jotka roikkuivat mukanasi olivat kohtalaisen mukavan puheliaita ja kyselivät aina aika ajoin asioita sinulta ja keskustelivat myös keskenään asioista.

Se ohjaus tottele ei... kaiketi.

Pelin pelimekaniikan oppi minuuteissa, yksinkertaiset kuvakkeet ja inventaarioruutu tulivat äkkiä tutuiksi ja sen suhteen ei peli aiheuttanut mitään ongelmia. Pieniä puutoksia tietty oli mukana kuten se että nuolia sai vain 20 kappaleen stackeja jotka kuluivat loppuun aika pitkälle parin kolmen taistelun aikana ja aina sai olla ostamassa lisää nuolia hahmojen inventaarioihin ja arrow slotteihin. Samoin inventaariossa tavarn siirtäminen paikasta toiseen täytyi olla rauhallista, hiiren nappia klikkaamalla ja siirtämällä kursoria paikkaan jonne tavaran haluat. Tämä aiheutti välillä pientä hermostuneisuutta ja ärsyyntymistä kun tavara putosikin kesken siirron minne sattui jos olit liian nopea hiirikädestäsi. Samoin vähäinen määrä quick item slotteja oli välillä pienenä esteenä hienolle taistelunaikaiselle pullojen-nauttimiselle.

Hahmojen tekoäly oli pääasiassa hyvää, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Välillä hahmoilla tuntui olevan aivan omat reittivalintansa ja usein tiimin kuolema johtuikin siitä kun omat hahmot seisoivat toistensa edessä esimerkiksi rappusissa. Maagithan ovat tunnetusti kovia armorin ja lähitaistelun ystäviä ja miekkamosarit olivat maagien takana jumissa odottamassa pääsyään vihollisten intiimialueelle. Tämä muodostui kohtuu heti pelin tavaramerkiksi joissain paikoissa ja peliä enemmän pelannut osasi välttää nämä kohdat taitavasti kikkailemalla tai ennen taistelua mystisesti kaverit vaihtoivat muodostelmassa paikkaansa hiiren kursorin säestämänä. Tämän tekoälyongelman lisäksi peli oli vielä viheliäisen haastava joissain kohdissa ja vaati rautaista hermoa päästä se kohta yli mahdollisimman vähin kommelluksin ja kuolemin. Klassista spawnaa monster summoning sauvalla monstereita ruutu täyteen tai hiivi tulipallosauvan kanssa niin lähelle kuin pääset ja pommita hahmon näkemän alueen reunalle tulipalloja minkä ehdit, tuli siis käytettyä muutamaankin otteeseen.

Mutta by a mile suurin kompastuskivi mitä missään pelissä voi koskaan olla on tämän esimerkin tyylinen. Pelissä oli niin paha bugi enne päivitystä ettei sitä välttämättä voinut päästä läpi. Peli pysähtyi 3 chapteriin erään majatalon erääseen hahmoon, jolta sai puhumalla leirin sijainnin selville. Josset osannut puhua tarpeeksi hyvin tai valkannut oikeita vaihtoehtoja niin hahmo hyökkäsi kimppuusi ja et saanut siltä kyseistä tietoa leiristä. Ja arvatenkin ensimmäinen pelikertani tyssäsi juuri tähän kunnes kaverin luona internetistä katsoessani luin päivityksen tuomia uudistuksia ja totesin että se on poika peli alusta. Peli-intoni koki hetkellisen kuoleman jonka kyseinen peli korjasi välittömästi seuraavana päivänä ja pelasin taas sitä kuten hullu. Kuitenkin tälläiset virheet pelissä ovat mielestäni erittäin anteeksiantamattomia mutta valitettavasti nykyään kohtuu yleisiä.

Ja perinnöksi jäi?

Tietenkin lisäosa jonka nimi oli Tales Of The Sword Coast joka nosti level capin levelistä seitsemän leveliin kahdeksan. Toipa se myös uusia alueitakin pari kolme kartalle jotka kuitenkin kohtalaisen äkäiseen sai tutkittua. Ja tietenkin jatko-osan Baldur's Gate II jonka arvostelen täällä myöhemmän ajankohdan siivittämänä. Peli aloitti innovatiivisuudellaan ja toteutuksellaan varsinaisen roolipelibuumin tietokoneille ja pian oli muutama muukin laadukas tekele markkinoilla, eikä tälle buumille ole tänäkään päivänä näkynyt hidastumista. Roolipeliä toisen perään ja hyvä niin, tosin nykyään tarjonta ylittää laadun ja osa peleistä on armotonta kuraa. Joukossa on toki muutamia todellisia helmiä, joista niistäkin myöhemmin blogissani juttua.

Tätä peliä en suosittele ohittamaan, on se sen verran kultainen tapaus ja iso osa historiaakin. Orjallisesti meni kesälomani ja viikonloput kun istua nökötin koneen vieressä ja tutkin Miekkarannikon saloja kuin pieni poika karkkipussia. Loppujenlopuksi peli on aivan mainio vaikka se virheitä sisältääkin, sen anti ylittää ne virheet täysin ja pelin juonikin on mielenkiintoinen. Arvosanoja sanoin etten anna mutta kehun tätä peliä kympin peliksi. Olkoot se puujalkana vaikka pelin hintaan verrattavissa. Tästä pelistä riittäisi kirjoitettavaa ja tohistavaa vaikka 10 sivun verran mutta ajattelin nyt hieman rajoittaa tuota ”eeppisyyttäni” ja pitää tekstin lyhyenä. Samoin Forgotten Realmsista voisi kirjoittaa raamatun paksuisen kirjan ja kertoa sen kymmenellä osalla ja sekään ei riittäisi. Tässä tämä kuitenkin on. Ilmoittakaa jos peliä pelanneet koette jotain isoa puutosta. Tai koette että tarvitsisi olla jotain muutosta tekstiin. Kiitos.