keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Red Dead Revolver - Mietteitä ja jonkinmoinen arvostelu.


Clint Eastwood, Man with no name, Sergio Leone, Ennio Morricone ja sikarit. Edelläolevat asiat ovat tuttuja jos pidät westerneistä ja lähemmin sanottuna spaghetti westerneistä. Itse lukeudun spaghetti westernien suureksi faniksi. Ohjaaja Sergio Leone oli oman alansa nero ja jumala. Clint Eastwoodissa on eräs parhaimmista näyttelijöistä mitä tiedän. Termi spaghetti westernihän tulee Italiassa tuotetuista westerneistä. Westerneistä jotka tehtiin yleensä pienellä budjetilla. Puhuttu kieli oli yleensä yllättäen italia ja väkivalta oli kohtalaisen veristä ja sitä oli paljon. Pelimaailman eräs syrjityimmistä genreistä on mielestäni western pelit. Onneksi välillä meitä kuitenkin hellitään tämänkin genren peleillä. Tämänkertainen arvostelu on PS2 pelistä nimeltään Red Dead Revolver.

Kaiken tämän saat ja... mitä muuta?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Red todistaa lapsena vanhempiensa murhan ja perheen maatilan tuhkaksi polttamisen. Pienestä pitäen poika siis vannoo kostoa väärintekijöitä kohtaan ja aikuisena polku onkin valmiiksi viitoitettu. Red muistuttaa erehdyttävästi Clint Eastwoodia. Se on enemmän kunnianosoitus kuin matkimista, ainakin tässä tapauksessa. Grafiikka on vanhan elokuvan oloista grain filttereineen ja noiseakin on nähtävissä paikka paikoin. Joidenkin mielestä peli on kenties ruma jopa PS2 tasolla mutta mielestäni sen grafiikka ajaa asiansa täydellisesti. Kuvakulma on Redin takaa kuvattu ja kontrollit toimivat kuten niiden odottaakin toimivan, eli hyvin. Ja kerran kun villissä lännessä ollaan niin tietty on tärkeää välillä selvitellä että kenenkäs käsi ja sihti onkaan se nopein ja tarkin. Pelin räiskintäpainotteisen toiminnan keskeyttääkin aina välillä tuleva quick draw minipeli. Kamera siirtyy Redin vyötärön tasolle ja ruudulla näkyy ase, sen holsteri ja Redin käsi.Kaikki ympärilläsi mystisesti hidastuu ja näet kaiken sumeana, paitsi kohteesi. Tattia taaksepäin vetämällä Red tarttuu aseeseen ja siitä tattia eteenpäin työntämällä Red vetää aseensa holsterista, sitten onkin vuoro tähtäillä. Tähtäintä ruudulla liikutetaan tietenkin tatilla. Peli lukitsee vihollisesta automaattisesti kohtia niin paljon kun sinulla on panoksia aseessasi, eli yleensä kuusi kohdetta. Kohteilla on kolme eri väriä: keltainen, tummanpunainen ja kirkkaanpunainen. Keltainen on huono osuma alueelle joka ei ole tappava. Tummanpunainen on osuma kriittisemmälle alueelle. Kirkkaanpunainen osuma on kertalaukaus ja kuolema periaatteella. Saadessasi mielestäsi tarpeeksi hyvän määrän kohteita lukittua vastustajastasi R2 nappia painamalla peli palautuu normaalinopeuteen ja heti perään R1 nappia läimäisemällä Red tyhjentää aseensa kohteeseen lukittuihin kohtiin. Jos olit tarpeeksi nopea ja tähtäsit tarpeeksi hyvin yhdellä pääasumalla tekee eetvarttia vastustajalle. Liian hidas ei tietenkään kannata olla sillä vastustajan luodit sattuvat aivan yhtä paljon kuin sinun ja jos vastustaja on ehtinyt vetää sinua ennen niin kohtalaisen suurella todennäköisyydellä et selviä kertomaan tuosta duelista. Kohtalaisen sadasosasekunnilleen tarkkaa ja ajoittain jopa helvetin vaikeaa tuo on mutta kun sen oppii niin se sujuu ja toimii ihan hienosti.

Pelissä on myös eräänlainen bullet time moodi joka on nimetty dead eye moodiksi. Siinä ruudulla oleva palkki tyhjenee kohtalaisen rivakkaan ja sinäaikana voit ase esillä tähtäillä ja lukita kohteita pisin vastustajaa ja joko R1 nappia painamalla tai palkin tyhjäksi kuluttua Red tyhnentää arsenaalinsa viholliseen. Lähestulkoon siis samanlainen kuin tuo kaksintaistelu mutta tätä voi käyttää aina kun palkissa on dead eye aikaa jäljellä. Spaghetti westernien henkeen turhaa hurmetta ei tässä pelissä pelätä. Pääosumat ovat todellakin tappavia ja päistä ja ruumiinosista lentää verta ja luunkappaleita luotien lävistäessä kalloa ja lihaa. Peli on kohtalaisen haastava ja muutamassa kentässä vihollisten määrä käy ylitsepääsemättömän tuntuiseksi ja niitä kenttiä saakin paukuttaa epäonnistumisien kautta uudestaan ja uudestaan. Hieman ärsyttävää mutta onneksi kenttiä tai niiden osia ei ole kun kolme mitkä aiheuttivat minulla isoja ongelmia.

Entäs silmien ja korvien yhteistyö?

Pelin musiikki ja äänet ovat onnistuneet. Pelin musiikkina on tietenkin mm. Ennio Morriconea ja Luis Bacalovia. Legendaarista western elokuvien musiikkia siis luvassa. Aseet pitävät kohtuu miehekkäitä ja hienoja ääniä. Veriset loiskahdukset kun panokset lävistävät ruumiita kuulostavat kierotuneissa päissä vähintäänkin kiihoittavilta. Ääninäyttelykin on onnistunutta ja luonnollisen kuuloista. Pahikset tietenkin örisevät kuten pahisten kuuluu ja hyvikset kuulostavat pahiksiin verrattuna kuoropojilta. Taustalla kuuluvat tuulten äänet, ikkunalautojen narina ja kojoottien ulvonta on myös tunnelmaa nostattavaa ja taustalle sopivaa. Myöskään klassista kannuksien kilinää ei ole unohdettu.

Oliko tässä kaikki?

Ei sentään, pelin uudelleenpeliarvoa nostaa ns leikekirja johon aseita tai henkilöhahmoja unlockaamalla saa sivun aikaiseksi. Sivu kertoo aseen ominaisuuksista tai hahmojen tai paikkojen historiaa. Leikekirjanen on kohtalaisen autenttisen oloinen leikekirjaksi ja ihan mielenkiintoista katsottavaa. Samoin hahmojen unlockauksella saa pelin moninpeliin hamot pelattaviksi. Multitapin kanssa saa neljä ohjainta kiinni peliin ja peli tukee tätä. Neljän kaverin veripippalot siis ovat mahdollisia jaetulla ruudulla. Pelimoodeja on kolme erilaista. Palkkionmetsästäjä moodi on juurikin sitä miltä se kuulostaa, palkkionmetsästystä niin kauan kunnes jonkun pelaajan palkkiomäärä tulee täyteen. Jokaisesta taposta saa siis määrätyn määrän rahaa ja tarkkaan ampumisella se rahamäärä kasvaa. Auringonlaskuksi nimetty moodi on lähestulkoon samanlaista kuin palkkionmetsästäjämoodi. Ainut ero taitaa oikeasti olla tuo nimi. Tapetaan toisia kunnes rahamäärä tulee täyteen. Kolmas moninpelimoodi on luonnollisesti kaksintaistelu. Kumpi vetää nopeammin ja ampuu tarkemmin voittaa. Mukana on myös kaksi korttipeliä jotka ovat naamioitu toisten tappamiseksi, näitä en koskaan ymmärtänyt.

Pelin läpäistyäsi sinulle aukeaa jälleen kerran palkkionmetsästäjä niminen pelimoodi. Tässä erona vain se että tämä ei ole moninpeliä vaan pelaat pelin eri kenttiä läpi haluamassasi järjestyksessä ja jokaisessa kentässä on aikaraja ja sen sisällä sinun täytyy toteuttaa määrätty määrä erilaisia tehtäviä. Näitä suorittaessasi sinulle aukeaa huijausvalikko jossa voi aina loppumattomista panoksista ja yhden osuman tapoista valita aina kuolemattomuuteen saakka. Perushuttua siis tarjolla tässäkin osa-alueessa.

Ja tuomio on?

Kuten arvostelun alussa kerroin, ei western pelien määrä huimaa päätä. Joten kysyntä ylittää tarjonnan tässätapauksessa. Ei peli todellakaan huono ole mutta joidenkin tehtävien uudelleenjyystäminen vaikeuden takia ottaa aika tavalla pannuun ja se laskee pelin mielenkiintoa. Moninpelimoodeja olisi voinut olla ehkä enemmän kuin nuo kolme ja kaksi sekavaa korttipeliä. Pelin pituus on kohtalaisen sopiva, toki aina kaikki pelit voisivat olla pidempiä mutta rahalleen saa hyvän vastineen. Pelin tunnelma ja välivideot ovat kuitenkin puhdasta kultaa ja westernfaneihin uppoavaa joten siksi pidän tästä pelistä vaikka siinä hieman korjattavaa onkin. Olenko puolueellinen? Totta helvetissä olen. Westernpelejä kun on edelleenkin liian vähän markkinoilla että olisin tyytyväinen.

The World Is Yours. Reiveni out.


Myönnä pois. Olet aina tahtonut ampua Gigolon. Jos väität muuta, valehtelet.

2 kommenttia:

Viper7 kirjoitti...

Hienosti otettu noihin westerneihin huomiota, itse en ole moisia käynyt joten teksti kuulostaa todella asiantuntevaiselta.

Reiveni kirjoitti...

Nooh kunhan nyt pidän Spaghetti westerneistä :D sen enempiä asiantuntemusta omaamatta. Mutta kiitos palautteesta. (Tekstissäkin virheitä pilkuissa ja kirjoitusmuodoissa, täytyy korjata jossainvälissä.)